|
Mehiläisten hoito on luonnonläheistä
työtä
Tilallamme on harjoitettu mehiläishoitoa jo vuodesta
1972. Mehiläishoito Etelään tuli Niemisjärven Teerikankaalta,
jossa Ari Häkkisen äidin isä Hermanni Pöyhönen
oli aloittanut mehiläishoidon jo 1950-luvulla. Pikkuhiljaa toiminta
laajeni, ja nykyisin pesiä on noin 30, ja hunajan hyvän kysynnän
vuoksi lisääntymään päin. Olemme Suomen Mehiläishoitajain
Liitto ry:n jäsen.
Mehiläisten hoito on mielenkiintoista, luonnonläheistä
ja vaihtelevaa työtä. Työ sisältää monia
erilaisia työtehtäviä. Varsinainen hoitokausi on maaliskuulta
marraskuulle. Talviaikaan kunnostetaan vanhaa ja rakennetaan uutta kalustoa,
sekä osallistutaan alan koulutustapahtumiin. Ammattitaidon ylläpitäminen
on tärkeää. Jos haluat kurkistaa mehiläisten maailmaan
ja tutustua mehiläishoitoon, kerää ryhmä ja tilaa
esittely! Esittelyitä järjestämme toukokuulta syyskuulle.
Hunaja on ainutlaatuinen luonnontuote
Hunaja on 100% luonnontuote. Siihen ei lisätä mitään.
Kaikki saa alkunsa kasvin erittämästä medestä. Mehiläinen
jalostaa sen elinvoiman ihmisille soveltuvaan, helposti sulavaan muotoon.
Valmistaakseen puoli kiloa hunajaa mehiläiset noutavat 75 000 mesikuormaa,
käyvät 3-4 miljoonassa kukassa ja lentävät noin
80 000 km!
Hunajan väri, tuoksu ja maku, kuten kaikki muutkin ominaisuudet,
määräytyvät kasvin erittämän meden koostumuksen
mukaan. Jokaisesta kasvista saadaan juuri sille tyypillistä hunajaa.
Tärkeimmät hunajakasvimme ovat horsma, vadelma, valkoapila,
voikukka, mustikka, puolukka, kanerva, monet puutarhakasvit ja viljelykasveista
rypsi, tattari ja sinappi.
Etelän tilan hunaja on monikukkahunajaa, jonka päälajit
ovat voikukka, horsma ja valkoapila, sisältäen kuitenkin kymmeniä,
ellei satoja kukkalaatuja. Hunajamme on väriltään vaaleaa
ja pysyy juoksevana hyvin pitkään, ennen kuin alkaa kiteytyä.
Pesämme sijaitsevat suhteellisen kaukana valtateistä, joten
hunajamme raskasmetallipitoisuus on alhainen.
Mihin hunajaa käytetään?
Hunaja on muutakin kuin teen makeuttaja. Sitä käytetään
monissa eri käyttötarkoituksissa; mausteena ruuissa, makeutusaineena
leivonnassa ja esim. marjakiisseleiden teossa, mehuissa, marja- ja juureshyytelöissä
ja hilloissa, salaatinkastikkeissa, sinapissa, levitteissä, marinadiliemissä…
Etelän isännän Ari Häkkisen lempiherkku kesäisin
on ehdottomasti mansikat dipattuna vastalingottuun, uuteen juoksevaan
hunajaan! Vain mielikuvitus ja ennakkoluulot rajoittavat hunajan käyttöä.
VILKAISE RESEPTEJÄMME OIKEALLA!
Terveydeksi!
Hunajan terveysvaikutukset on tunnettu jo tuhansia vuosia. Hunaja sisältää
noin 180 erilaista aineyhdistettä. Luonnon omia sokereita siinä
on lähes 30, joista tärkeimmät ovat rypäle- ja hedelmäsokeri.
Muut yhdisteet ovat vettä, entsyymejä, kivennäisaineita
ja vitamiineja, esim. useita B-ryhmään kuuluvia sekä
C-vitamiinia.
Käytät hunajaa sitten sisäisesti tai ulkoisesti, se näkyy
iholla ja tuntuu elimistössä. Hunaja tehoaa kuivaan, rasvaiseen
ja akneihoon, lievittää palovamman kipua ja auttaa paranemista,
nopeuttaa leikkaus- ja muiden haavojen ja tulehtumien paranemista, sillä
hunaja sisältää bakteereja tuhoavaa glukoosioksidiaasi-entsyymiä.
Kokeile hunajan vaikutusta mm. kasvoihin, käsiin, känsiin
ja jalkapohjiin. Myös rasittuneet hartialihakset rentoutuvat hunajan
avulla. Ruokalusikallinen lasilliseen vettä liotettuna aamuisin
tyhjään vatsaan auttaa ummetukseen ja laiskaan suolen toimintaan,
ja edistää muutenkin ruuansulatusta. Huomaa, että kotimainen
hunaja on pastöroimatonta, toisin kuin monet ulkomaiset hunajat.
Näin kotimainen hunaja sisältää paljon terveyttä
edistäviä aineita. Luetteloa voisi jatkaa pitkään
– hunajasta on todella moneksi! Jos haluat lisätietoja hunajasta,
ota yhteys Suomen
Mehiläishoitajain Liittoon, joka löytyy myös linkeistämme.
|


|